7 tapaa pienentää yrityksen hiilijalanjälkeä

Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Viime vuosina yksi on kuitenkin ollut pysyvää: keskittyminen kestävään kehitykseen. Monet kuluttajat tekevät muutoksia päivittäisiin rutiineihinsa ja ostopäätöksiinsä. Suuri mullistus kuitenkin tapahtuu vain, kun eri toimialojen yritykset sitoutuvat samaan muutokseen. Kun asiakkaat ja työntekijät vaativat kestävämpiä liiketoimintatapoja, yhä useammat organisaatiot etsivät keinoja pienentää hiilijalanjälkeään.

Mutta mistä aloittaa organisaationa?

Tärkeä osa uudistusta on määritellä muutokset, joilla on eniten vaikutusta liiketoimintaasi. Tämä tarkoittaa koko yrityksen laajuisen arvioinnin tekemistä, ennen kuin ensimmäiset konkreettiset askeleet voidaan ottaa. Siksi olemme koonneet sinulle seitsemän vinkkiä, joiden avulla saat paremman kuvan prosessien muuntamisesta, uusien toimittajien valitsemisesta ja/tai uusien käytäntöjen käyttöönotosta, jotka voivat vaikuttaa myönteisesti toimintojesi ekologiseen jalanjälkeen. 

1. Optimoi laitteesi

Mistä aloittaa?

Vanhan jääkaapin vaihtaminen on usein kestävin valinta pitkällä aikavälillä uuden jääkaapin tuotannon synnyttämästä jalanjäljestä huolimatta. Kun lasket ekologista jalanjälkeäsi, sinun on punnittava uuden koneen valmistamiseen tarvittavat resurssit suhteessa vanhan koneen energiankulutukseen. Tämä koskee vielä enemmän tuotantolaitoksia, joissa kiinteät koneet ovat suurimpia energian kuluttajia.

Jos siis haluat optimoida koneesi tehokkuuden, aloita etsimällä suurimpia energiankuluttajia, sillä sitä kautta suurimmat hyödyt löytyvät. 

Pienennä toiminnan energiakustannuksia

Yleisesti ottaen energiakustannukset muodostavat 30 % laitoksen käyttöbudjetista. Eniten energiaa kuluttavien koneiden arvioinnin lisäksi on muitakin pieniä toimia, joilla voi olla suuri vaikutus. Kannattaa ehkä esimerkiksi alentaa kylmähuoneen lämpötilaa. Itse asiassa elintarviketeollisuuden tuotantolaitoksissa teolliset kylmäainejärjestelmät voivat usein käsittää jopa 60 % kokonaisenergiankulutuksestasi.

Entä omat toimintosi? Kuinka suuri osa käyttökustannuksista syntyy sähkölaskusta?

2. Muista nämä neljä K:ta: Kieltäydy, karsi, käytä uudelleen, kierrätä

whitepaper operational footprint 4 r visual

Ajattele, ennen kuin ostat on todennäköisesti paras tapa rajoittaa omaa ympäristövaikutusta. Sama koskee kuitenkin myös teollista ympäristöä.

Jos et todennäköisesti käytä konetta usein vaihtelevan kysynnän vuoksi, onko se järkevää ostaa? Vuokraaminen voi olla parempi ratkaisu. Ei vain hiilijalanjälkesi vaan myös tuloksesi kannalta.

Jos sinun on suoritettava tietty toiminto itse, analysoi jokainen vaihe ja tunnista pullonkaulat, joissa voit vähentää jätettä.

3. Käytä sähköä aina, kun se on mahdollista

Sähkölaitteiden hiilijalanjälki on yleensä huomattavasti pienempi kuin vastaavien fossiilisilla polttoaineilla, kuten dieselillä, toimivien koneiden. Sähkölaitteisiin siirtyminen on siis erinomainen tapa rajoittaa hiilipäästöjä, kun verkkovirtaa on saatavilla. Lisäksi sekä ilman- että melusaasteet vähenevät työmaalla.

Sähköstä on myös muuta hyötyä. Yleensä sähkölaitteiden ylläpito on halvempaa. Se on hyväksi tuloksellesi ja yhteiskunnalle.

On arvioitu, että lähes 50 % teollisuudessa käytettävästä polttoaineesta voidaan korvata sähköllä. Sähkökäyttöisten toimintojen mahdollisuuksien arvioiminen voi olla hyvä askel kohti tehokkaampaa ja kestävämpää toimintaa.