Atlas Copcon Linde-projekti – räätälöity vuokrausratkaisu typen tuottamiseen käyttökohteessa

5. elokuuta 2016

Antwerpen, Belgia, 5.8.2016: Atlas Copcon typpiyksikkö syöttöilmoineen ja lisälaitteineen oli vuokralla Linde Engineering Indian raakaöljyn varastointiprojektissa Padurissa, jossa varastot haluttiin tehdä inerteiksi turvallisesti.

Luonnonmullistusten tai muiden yllättävien tapahtumien kaltaisissa hätätilanteissa raakaöljyn syöttö ei saa keskeytyä. Siksi Intiaan asennettiin kolme valtavaa varastosäiliötä ylimääräisen raakaöljyn mahdollisesti pitkääkin varastointia varten. Säiliöissä olevaa öljyä käytetään ainoastaan hätätilanteissa. Yksi näistä raakaöljyn varastointiin tarkoitetuista säiliöistä sijaitsee Padurissa. Linde Engineering India vastasi tästä tärkeästä projektista, ja heille vuokraaminen oli keskeinen osa tekniikan alihankintaa. Ennen raakaöljyn lisäämistä varastoihin Linde Engineering tarvitsi 7 000 tonnia paikan päällä tuotettavaa typpeä näiden varastojen inertointiin, jolloin syttyviä yhdisteitä ei pääse muodostumaan säiliöissä. Yhtiö arvioi typpiyksikön ostamisen kustannuksia sekä hintaa, jos nestemäinen typpi tilattaisiin säiliöautoilla toimitettuna. Lopputuloksena oli se, että varastointi- ja huoltokustannukset nousisivat aivan liian suuriksi. Atlas Copcon kattava vuokrausratkaisu puolestaan pitäisi käyttökustannukset alhaisina. Yhtiön tarpeisiin räätälöity paketti sisälsi suunnittelun, asennuksen, syöttöilman, logistiikan, käytön ja ylläpidon. Linde Engineering päätti vuokrata Atlas Copcon typpigeneraattorin seitsemän kuukauden ajaksi varastosäiliöiden inertointia varten. Happitaso piti laskea viiteen prosenttiin. Atlas Copco Rentalin tiimi suunnitteli paikan päällä käytettävän typen tuotantolaitteiston, johon kuului kolme PSA-yksikköä ja viisi kompressoria PSA-yksiköiden ilmansyöttöä varten. Myös kuivaimet, jakelujärjestelmät ja muut tarvittavat lisävarusteet kuuluivat pakettiin. Tämän seitsemän kuukautta kestävän kokoonpanon käyttöä ja ylläpitoa varten laadittiin ennalta ehkäisevä huoltosuunnitelma yhdessä Atlas Copcon koulutetun tiimin kanssa. Arpan Shrivastava, Linde Engineering Indian projektiosaston johtaja, sanoo: ”Kun Atlas Copcon laitteisto kerran käynnistettiin, se sammutettiin seuraavaksi vasta työn valmistumisen jälkeen. Koneet kävivät koko projektin ajan. Atlas Copcon tiimi teki mainiota työtä!” Hän kehuu myös projektin hallintaa itse työkohteessa. ”Kun tilaus oli tehty, viestintä toimi mallikkaasti myyntitiimin, projektipäällikön, insinöörien, kenttähenkilöstön ja ylläpidosta vastaavan henkilöstön välillä.” Hän lisää: ”Atlas Copco Rentalin laitteisto on kunnolla huollettu, asennukseen ei kulu turhaa aikaa ja kaiken saa välittömästi toimintakuntoon. Kaikki työtilauksessa sovitut toimitukset hoidettiin ajallaan.” Tällä hyvin hoidetulla end-to-end-ratkaisulla luvattiin 3 000 nm3 95-prosenttisen puhdasta typpeä, ja tähän päästiin kirkkaasti. Lopputuloksena oli 3 000 nm3 96,5-prosenttisen puhdasta typpeä. Arpan Shrivastava kiittelee edelleen Atlas Copcon vuokralaitteistoa ja sanoo: ”Atlas Copco on luotettava kumppani, jolta saa luotettavat laitteet ja palvelualttiin ja osaavan tiimin.”

Lisätiedot:

Atlas Copco on maailman johtava kestävien tuotantoratkaisujen toimittaja. Konserni tarjoaa asiakkailleen innovatiivisia kompressoreja, alipaineratkaisuja ja paineilman käsittelyjärjestelmiä, rakennuskoneita ja louhintalaitteita sekä voimatyökaluja ja kokoonpanojärjestelmiä. Atlas Copcon tuotekehityksen ja palvelujen perustana on tuottavuus, energiatehokkuus, turvallisuus ja ergonomia. Vuonna 1873 perustetun yhtiön pääkonttori on Tukholmassa, ja konserni toimii yli 180 maassa. Vuonna 2015 Atlas Copcolla oli yli 43 000 työntekijää ja yhtiön liikevaihto oli 11 miljardia euroa. Rental on Atlas Copcon rakennustekniikan toimialaan kuuluva yksikkö. Se palvelee eri teollisuudenaloilla toimivia asiakkaita ympäri maailmaa vuokraamalla väliaikaisia paineilma- ja sähköratkaisuja. Erityisvuokrauspalveluihin kuuluu useita tuotemerkkejä. Yksikön pääkonttori sijaitsee Yhdysvalloissa Houstonissa. Lue lisää osoitteessa www.atlascopcorental.com

Typpi Aasia 2016 Öljyn ja kaasun tuotanto