120 vuotta sitten työ tarkoitti käsityötä, voimaa ja kokemusta, joka siirtyi mestarilta seuraavalle

Tänä vuonna Atlas Copco Suomi juhlii 120 vuotta suomalaisen teollisuuden kumppanina. Olemme olleet mukana tukemassa teollisuuden kehitystä käsityövaltaisesta tuotannosta kohti automaatiota, energiatehokkuutta ja digitaalisia ratkaisuja.
Atlas Copco Suomi 120 vuotta-logo, jossa teksti "120 vuotta Suomen teollisuuden tukena"
Sulje

Atlas Copcon historia Suomessa

Atlas Copcon historia Suomessa alkoi vuonna 1906, jolloin ensimmäinen kompressori toimitettiin Ahlströmin tehtaalle Viipuriin. Vuonna 2026 juhlimme 120-vuotista matkaamme suomalaisten asiakkaidemme kumppanina.

 

Vuosikymmenten aikana olemme kasvaneet Suomessa vahvaksi paikalliseksi toimijaksi ja luotetuksi kumppaniksi, joka palvelee asiakkaita eri teollisuudenaloilla ympäri maan.

Atlas Copco Groupin juuret

Ruotsalainen Atlas-yhtiö perustettiin vuonna 1873 valmistamaan rautateiden tarvitsemia laitteita. AB Atlaksen alku oli hankala, koska rautateiden tilaukset romahtivat. Vaikeuksista huolimatta perustajilla oli vahva usko tulevaisuuteen, ja uusi yhtiö näki päivänvalon vuonna 1890 Nya AB Atlas -nimisenä.

 

Vuonna 1917 Nya AB Atlas sulautettiin M. Wallenbergin AB Diesel Motorer -yhtiöön, jonka tehtävänä oli kehittää dieselkoneita. Uusi yhtiö sai nimekseen AB Atlas Diesel.

AB Atlas Dieselin työntekijöitä

Toisen maailmansodan aikana AB Atlas Diesel toi markkinoille uuden kallionporausmenetelmän, jota kutsuttiin ”ruotsalaiseksi menetelmäksi” eli ”mies ja paineilmapora”. Järjestelmä oli menestys ja se johti yhtiön voimakkaaseen laajentumiseen. Vuonna 1948 AB Atlas Diesel lopetti dieselien tuotannon ja yhtiö erikoistui paineilmateknologiaan. Yhtiö vaihtoi nimensä Atlas Copcoksi; Copco tulee sanoista Compagnie Pneumatique Commerciale.

Atlas Copco saapuu Suomeen

Atlas Copco saapui Suomeen vuonna 1906, jolloin ensimmäinen kompressori myytiin Ahlströmin Viipurin tehtaalle. Alkuvuosina Atlas Copcon kompressoreita markkinoi Oy Julius Tallberg Ab.

 

Vuonna 1943 Atlas Paineilmakoneet Oy aloitti kallioporakoneiden ja työkalujen varaosien valmistuksen Helsingin Salmisaaressa. Toiminnan kasvaessa yhtiö muutti 1950-luvulla suurempiin tiloihin Lauttasaareen, ja samalla yhtiön nimeksi tuli Oy Atlas Copco Ab.

Kasvua ja uusia virstanpylväitä

Vuonna 1968 Kirkkonummelle Masalaan rakennettiin iskevien työkalujen tehdas. Seuraava merkittävä askel otettiin vuonna 1987, kun Suomeen perustettiin oma Atlas Copco -myyntiyhtiö. Vuotta myöhemmin toiminta siirtyi Masalan työkalutehtaan tyhjiksi jääneisiin tiloihin.

 

Vuonna 1990 Atlas Copco -yhtiö otti käyttöön nykyisen konsernistrategian mukaisen divisioonajakoisen organisaation. Samalla Suomeen muodostettiin kolme operatiivista yksikköä:

 

  • Oy Atlas Copco Kompressorit Ab
  • Oy Atlas Copco Louhintatekniikka Ab
  • Oy Atlas Copco Tools Ab

Kolmen operatiivisen yhtiön yläpuolella toimii holdingyhtiönä Oy Atlas Copco Ab, joka vastaa kaikkien yhtiöiden kiinteistöistä, kassajärjestelmästä ja toimii talous- ja lakiasioissa neuvonantajana.

Atlas Copcon toimisto Vantaan Hakkilassa.

Atlas Copco Suomen pääkonttori sijaitsee Vantaan Hakkilassa.

Joulukuussa 1999 toimintamme muutti Vantaan Tuupakkaan. Vuonna 2004 Atlas Copco Craelius Ab hankki tamperelaisen maanporauskalustoa valmistavan Rotex Oy:n. Atlas Copco Rental aloitti laitteiden ja lisävarusteiden vuokraustoiminnan Suomessa vuonna 2008. Vuonna 2014 Suomen pääkonttori ja huoltotilat muuttivat nykyisiin toimitiloihinsa Vantaan Hakkilaan.

Katse tulevaisuuteen

Vuonna 2026 juhlimme 120-vuotista historiaamme Suomessa. Ensimmäisestä kompressoritoimituksesta lähtien olemme kasvaneet yhdessä asiakkaidemme kanssa ja olleet mukana tukemassa suomalaisen teollisuuden, rakentamisen ja infrastruktuurin kehitystä.

 

Pitkä historiamme luo vahvan perustan tulevaisuudelle. Kehitämme jatkuvasti ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme parantamaan tuottavuutta, energiatehokkuutta ja kestävyyttä myös tulevina vuosikymmeninä.

 

Tutustu myös Atlas Copco Groupin yli 150-vuotiseen historiaan.

Various products